lauantai 13. tammikuuta 2018

Carmen Aguirre: Kiihkeä maa

Odotin tältä kirjalta paljon, mutta sepä vielä ylitti ne odotukset moninkertaisesti ja oli paljon mielenkiintoisempi kuin arvasinkaan!

Kirjassaan Carmen Aguirre kertoo lapsuudestaan ja ennen kaikkea nuoruudestaan Chilen vastarintaliikkeessä. Hän oli perheineen ollut viisi vuotta pakolaisena Kanadassa ja oli yksitoistavuotias, kun hänen äitinsä ja isäpuolensa päättivät muuttaa Etelä-Amerikkaan, jossa he toimisivat aktiivisesti vastarintaliikkeessä Pinochetin diktatuurin kaatamiseksi.

Alusta asti kaikki oli salaperäistä, koska tarkoitus oli tietenkin pysyä maan alla ja toimia näkymättömissä. Carmenille ja hänen sisarelleen Alelle kerrottiin lähtiessä vain, että he lähtisivät matkalle Costa Ricaan. Vasta matkalla heille selvisi, että oltiinkin menossa johonkin päin Etelä-Amerikkaa.

Kotimaahansa Chileen he eivät kuitenkaan voineet mennä, koska olivat Pinochetin mustalla listalla. Uudeksi kotimaaksi muodostui Bolivia. Vuosien varrella seurasi myös muuttoja paikasta toiseen aina kun tilanne kävi jossain liian vaaralliseksi.

Vastarintaliikkeen jäsenten oli tarkoitus elää kaksoiselämää, jossa heillä oli peitetarina ja sitten se tosielämä, joka salattiin ympäristöltä. Carmenin koti toimi vastarinnan aktivistien salaisena turvapaikkana, mutta ulospäin he esittivät milloin mitäkin roolia riippuen siitä, missä asuivat. Yleensä piti asua rikkaitten asuinalueella, esittää rikasta, pinnallista ja maan eliitin pillin mukaan tanssivaa henkilöä, joka ei ollut kiinnostunut politiikasta. Eikä varsinkaan köyhien ja sorrettujen asemasta.

Tämä salailu ja kaksoiselämä oli raskasta niin aikuisille kuin lapsille. Piti esimerkiksi kestää rikkaiden rasistinen suhtautuminen intiaaneihin, vaikka itse oli heidän puolellaan. Ja kun Carmen ihastui poikaan alemmasta sosiaaliluokasta, naapuruston hienot rouvat nostivat metelin. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on Latinalaisessa Amerikassa syvä. Vaikka intiaanien sorto ja heihin kohdistuva rasismi ei ole tämän kirjan pääaihe, se tulee siellä täällä esiin, enkä malta olla lainaamatta erästä kohtaa, joka oli minusta erityisen järkyttävä:

"'Tämän päivän puhetunnillamme', señorita Karita sanoi, 'me opimme puhumaan hiljaisella ja selkeällä äänellä, toisin kuin nuo lukutaidottomat kouluja käymättömät intiaanit, jotka huutavat, kiroilevat eivätkä välitä tuon taivaallista oikeaopillisesta espanjan kieliopista.' Luonnontieteiden opettajamme kutsui heitä saastaisiksi intiaaneiksi, vaikka tiesin kyllä, että alkuperäisväestö oli valistanut eurooppalaisia peseytymisessä eikä päinvastoin. Opettaja julisti, että ratkaisu Bolivian 'intiaaniongelmaan' oli massasterilisaatio. Katolisen uskonnon tunnilla intiaanien syytettiin harjoittavan mustaa magiaa, lukevan loitsuja ja katsovan ihmisiä pahalla silmällä. Päivän loputtua sydämeeni sattui."

Joskus Carmenin perheen paljastuminen oli lähellä, kun milloin kukakin oli varomaton. Muutenkin kirja on täynnä vauhtia, vaarallisia tilanteita ja jännitystä suunnilleen koko ajan alusta loppuun. Eikä kaikki johdu vastarintaliikkeeseen kuulumisesta, vaan yleensä Latinalaisen Amerikan levottomista oloista. Vähän väliä on vallankaappauksia, ja yhdessä jos toisessakin maassa tuntuu vallitsevan diktatuuri. Myöhemmin Perussa käydään sisällissotaa, ja on ihan normaalia, että kesken kahvilassa istumisen ulkona räjähtää pommi.

Järkyttävää on lukea myös siitä, miten USA:lla tuntui olevan sormensa pelissä ties kuinka monen Latinalaisen Amerikan maan politiikassa. Se ajoi siellä omia etujaan ja tuki diktatuureja. Samoin IMF ja Maailmanpankki touhusivat pitkin poikin laajaa mannerta.

Jossain vaiheessa Boliviasta tuli muutto Argentiinaan. Välillä täytyi palata Kanadaankin. Kun Carmen lopulta tuli itse täysi-ikäiseksi, hänkin liittyi heti vastarintaliikkeeseen. Limalaisessa kahvilassa hän vannoi tämän dramaattisen valan:

"Sitoudun antamaan henkeni aatteen vuoksi. Kuolen aatteen vuoksi, jos tarve sitä vaatii. Tästä lähtien omistan koko elämäni aatteelle, ja se menee kaiken muun edelle. Jos vihollinen saa minut vangiksi, vannon olevani paljastamatta tietoja, vaikka se merkitsisi kuoliaaksi kiduttamista. Jos tajuan, että kidutus tulee kuitenkin murtamaan minut, en paljasta mitään ensimmäisen kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa vangitsemisestani, jotta toverini saavat aikaa piiloutua. Jos paljastan toverini kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä vangitsemisesta, organisaatio teloittaa minut. Noudatan aina ylempieni ohjeita. En koskaan puhu kenellekään organisaatiosta tai osallisuudestani siihen."

Tästä eteenpäin jännitys tiivistyykin entisestään, kun Carmen on itse mukana liikkeessä. Hän kuvaa vastarintaliikkeen jäsenen elämää hyvin realistisesti. Hän itse tunsi jatkuvaa pelkoa ja kauhua, ja jopa mielenterveys oli koetuksella.

Miten liikkeen sitten kävi ja pääsikö se tavoitteeseensa? Entä miten Carmen itse selvisi ja jäikö hän koskaan kiinni? Kaikesta tästä kerrotaan kirjan loppupuolella.

Carmen Aguirre kertoo todella kiinnostavasti Latinalaisen Amerikan todellisuudesta, ei pelkästään Chilestä. Chilessä kirjoittaja pääsi kyllä vierailemaan jo lapsena, ja myöhemmin hän kävi siellä useasti vastarintaliikkeen salaisia tehtäviä suorittamassa.

Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää yhteiskuntaa ja politiikkaa, vaan myös kuvaus nuoruudesta, teinitytön rakkauksista ja naiseksi kasvamisesta. Se kertoo siitä, miten rankkaa oli, kun ei saanut olla lapsi, vaan piti olla vahva ja urhea. Mutta oli myös iloa, ystäviä ja rakkautta. Tosin ystävillekään ei voinut näyttää todellista minäänsä, vaan joutui pitämään valheellista julkisivua... Kaksoiselämä ja kiinnijäämisen pelko vaikuttivat mielenterveyteen. Entä miten se kaikki vaikutti perhe-elämään ja parisuhteeseen? Kirja on siis myös erittäin henkilökohtainen: se on kaiken muun ohella henkilöhistoria ja kasvutarina.

Erittäin avartava ja mielenkiintoinen lukuelämys. Suosittelen!!

Like Kustannus 2012, 301 sivua
Julkaistu yhteistyössä: UN Women National Committee Finland
Alkuteos Something Fierce 2011
Suomentanut Anu Nyyssönen
(Kansi on hieno, mutta sen tekijän nimeä en valitettavasti löytänyt tästä kirjasta.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti