tiistai 10. lokakuuta 2017

Satu Prusti Nelsonin romaanin "Aurinkoon puettu aika" julkkareissa

Minulla oli sunnuntaina ilo olla mukana yli 20 vuoden takaisen ystäväni Satu Prusti Nelsonin uuden kirjan julkkareissa Seinäjoella. (Ensimmäiset julkkarit olivat olleet jo viikkoa aikaisemmin Helsingissä.) Itse olin ennakkotilannut kirjan Marketiimiltä jo puoli vuotta etukäteen, joten odottavan aika olisi voinut olla pitkä, mutta onneksi oli muutakin ajateltavaa siinä välillä! Ennen julkkareita jo sainkin hakea kirjan postista, mutta en vielä ehtinyt alkaa lukea sitä.

Kirja kertoo lapsena Meksikosta Suomeen adoptoidusta Soledadista, joka palaa vuosien jälkeen Meksikoon etsimään itseään ja juuriaan. Sen verran tiedän nyt, kun olen vähän kirjaa aloitellut. Kuten tiesinkin Satun kirjoitustyyliä vähän tuntevana, hänen kielensä on kaunista ja runollista, joten sellaisesta tekstistä kiinnostuneille voin heti suositella! Lukunautintoa riittää yli 500 sivun verran, mikä on myös plussaa. Yleensähän olen liian lyhytjänteinen lukemaan noin paksuja kirjoja (odotan vain, että koska tämä loppuu!!), mutta Satun kirjasta nautin niin, että on vain ilo, ettei se lopu heti kesken!
Kirjailija jakamassa omistuskirjoituksia kirjoihin
Tyhmyyksissäni tulin menneeksi aivan taakse istumaan, ja vieressä oli vielä lapsille oma pöytä. Näistä molemmista syistä johtuen en kuullut aivan kaikkea mitä puhuttiin. Mutta paljon mielenkiintoista sain kuulla kirjan taustasta ja kirjoitusprosessista.

Tämän romaanin idea on ollut Satulla mielessä jo 28 vuotta sitten. Hän on nuorena ollut vaihto-oppilaana Meksikossa, mutta on luonnollisesti joutunut tekemään myös paljon taustatutkimusta kirjaa varten. Satu on myös jo pitkään haaveillut omasta adoptiolapsesta, mutta hänen miehensä ei aluksi halunnut adoptoida. Nyt heillä kuitenkin on se kaivattu suloinen adoptiolapsi.
Julkkarit pidettiin täällä: Uppalan Kartanon Wanhassa Werstaassa Seinäjoella.
Itselleni julkkarit olivat aivan uusi kokemus, joten en tiedä, miten monenlaisia julkkareita voi olla vai onko niissä paljon samaa. Satun julkkareissa oli alkumaljoina pahvimukit, joissa oli otteita Satun kirjasta. Tekstien perusteella arvottiin muutama palkinto; omalle kohdalleni ei osunut. Mukin olisi saanut ottaa kotiin muistoksi, mutta totesin, että ainakin meillä on kotona aivan liikaa ylimääräistä tavaraa muutenkin. Niinpä omasta mukistani jäi vain pari kuvaa muistoksi, ja tässäkin kuvassa teksti taitaa näkyä vähän epätarkkana.

Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli ihana ja lämminhenkinen. Ennen olisin kai lähinnä tukehtunut kateuteen siitä, että joku muu julkaisee kirjan, mutta nyt olin ja olen todella iloinen Satun puolesta. Päällimmäisenä julkkareista kotiin tullessani oli valtava into alkaa lukea hänen kirjaansa, ja olenkin nauttinut joka sanasta, rivistä ja sivusta!

Kirjasta kerron lisää sitten kun olen lukenut sen, mutta hitaana lukijana ja paksun kirjan ollessa kysymyksessä siinä voi kestää vähän aikaa...

Kiitos Satu - ja onnittelut vielä kerran!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti