torstai 1. kesäkuuta 2017

Jaana Lehtiö: Joka viisautta rakastaa

En ollut aikaisemmin lukenut Jaana Lehtiön dekkareita. Tutustuminen täytyy tietysti aloittaa esikoisesta, ja sehän oli tämä  Joka viisautta rakastaa vuodelta 2013. Pääsin tutustumaan komisario Juha Muhoseen ja moniin muihin värikkäisiin henkilöhahmoihin. Täytyy todeta heti alkuun, että Muhonen ja koko kirja oli hyvin myönteinen uusi tuttavuus ja löytö.

Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, kun Keskuspuiston roskiksesta löytyy karvattoman miehen alaston ruumis. Sitten alkaa tapahtua pitkin kaupunkia, ja ruumiita löytyy milloin mistäkin. Osa vaikuttaa itsemurhilta, mutta ovatko ne sitä? Ja onko näillä kaikilla kuolemantapauksilla jotain yhteyttä toisiinsa? Liittyvätkö ne noituuteen, seksiin vai mihin?

Tapahtumia kuvataan Muhosen lisäksi myös eläkkeellä olevan Hilkka Alivirran näkökulmasta. Hän kiinnostuu ystävänsä Maijan naapuritalon elämästä, siellä kun asuu hänen kouluaikainen tuttunsa, Auli Berg. Hilkalla Auliin liittyy ikäviä muistoja kouluajalta. Nyt Aulin talossa näyttää käyvän salaperäisiä miesvieraita yksi kerrallaan. Keitä he ovat ja mitä tekevät talossa?

Lopulta Hilkalle käy niin, että hän huomaa itse sekaantuneensa rikoksiin, mutta syyllisenä vai uhrina, sitä hän ei tiedä itsekään, kuten takakannessa osuvasti kerrotaan.

Mitä komisario Muhoseen tulee, hän on symppis persoona, joka rakastaa pullaa ja onkin onnistunut lihomaan herkuttelunsa ansiosta. Hän on sinkku, mutta törmää kaupungilla nuoruudenrakkauteensa ja toivoo voivansa lämmittää suhteen uudelleen. Kirjassa seurataan myös tämän suhteen etenemistä. Siinäkin on omat ylä- ja alamäkensä.

Rikosrintamalla on siis vilkasta ja uusia käänteitä tulee moneen kertaan. Lehtiö kuljettaa tarinaa sujuvasti eteenpäin ja pitää lukijan mielenkiintoa yllä. Hänellä on dekkarin kirjoittaminen selvästi hanskassa.

Kirjassa on myös sopiva ripaus huumoria, ja varsinkin eläkeläisrouvat Hilkka ja Maija ovat omalla tavallaan hassuja höppänöitä. Muutama omaperäinen persoona piristää kirjaa kummasti.

Se tosin oli itselleni pettymys, että osasin epäillä oikeaa syyllistä jo kauan ennen kirjan loppua. Toki muitakin ehdokkaita oli mietinnässä. Mutta vaikka syyllinen ei lopulta ollut yllätys, tarjosi kirja silti myös omat yllätyksensä. Kaikki ei ollutkaan sitä miltä näytti.

Pidin kirjasta, joten tutustun mielelläni muihinkin Lehtiön dekkareihin jossain vaiheessa.

Ai niin, sen vielä unohdin sanoa, että en usein valvoskele yöllä kovin myöhään, mutta nyt valvoin kahteen asti vain koska oli pakko lukea tämä kirja loppuun!! :)

Myllylahti Oy 2013, 315 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti