keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Lukutoukka-Kristaa muistaen

Eilinen suru-uutinen kirjabloggaaja Kristan äkillisestä poismenosta pysäytti. Eikä se jätä rauhaan, en saa häntä pois mielestäni. Näin hänestä yöllä untakin ja sitten taas valvoin ja ajattelin häntä.

Kuten muutkin kirjabloggaajat ja kirjaihmiset, minäkin ihailin Kristaa suuresti. Hän oli yksi sellainen ihminen, jonka olisin joskus halunnut tavata livenäkin. Tunsimme toisiamme vain sen verran, mitä toistemme blogien ja Instagram-tilien kautta tuli ajatuksia vaihdettua. Mutta jotenkin jo sitä kautta minulle oli muodostunut hänestä juuri sellainen kuva kuin hänet läheisesti tunteneillakin näkyy olleen. Ihana ihminen.

Minulle erityisen merkityksellistä oli se, että Krista uskalsi rohkeasti kertoa postauksissaan mielenterveysongelmistaan. Itse en uskaltanut edes kommentoida kovin avoimesti, sanoin vain, että minäkin olen ollut pohjalla ja noussut sieltä. Mutta nyt kun hän vähän aikaa sitten kirjoitti Marko Annalan Värityskirjasta, kerroin kommentissani hänelle, että minäkin olen ollut koulukiusattu ja kokenut masennusta, kuten Krista itsekin itsestään kertoi. Hän ei sitten vastannut kovin pian siihen kommenttiini, joten ajattelin, ettei hän vastaa ollenkaan. Viime yönä valvoessani lueskelin Kristan blogia ja huomasin - nyt vasta, hänen jo kuoltuaan... - että hän oli sittenkin vastannut kommenttiini ja vaikutti kovin ilahtuneelta siitä, että meillä on jotain yhteistä, kuten hän oli vähän aavistellutkin.

Vähän aikaa sitten hän oli löytänyt toisenkin blogini, vaikutti ilahtuneelta siitäkin löydöstä ja alkoi seurata myös sitä blogiani.

Olisi ollut niin kiva joskus tavata hänet ja jakaa yhteisiä kokemuksia. Ajattelin, että varmaan joskus jossain tavataankin, mutta olin siis väärässä. Aika voi loppua kesken. Miten surullista...

Joka tapauksessa tässä sanon Kristalle kiitokset siitä kaikesta, mitä minä ja me kaikki häneltä saimme. Ja on ihanaa, että bloginsa kautta hän jää vieläkin vaikuttamaan meidän elämäämme - ja hänet tunteneiden ihmisten kohdalla myös muistojen kautta. Voin vain toivoa voimia hänen läheisilleen, joilla on nyt suuri suru. Toivottavasti heitä edes vähän lohduttaa se, että meitä Kristaa kaipaavia on niin paljon.

Lämmin osanottoni Kristan vanhempien, muiden omaisten ja ystävien suruun.

Jatketaan me tänne jääneet sitä ihanaa kirjapöhinää, jota Krista rakasti. Hänkin toivoisi meiltä sitä.


4 kommenttia:

  1. Krista jätti sydämiimme kauniin jäljen. Ehdin tavata hänet yhden kerran livenä ja muuten täällä blogissa, Goodreadsissa ja facebookissa. Onhan tämä suuri järkytys meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kauniin jäljen ja kauniit muistot hän jätti jälkeensä. Kyllä tämä on ollut todella suuri järkytys koko kirjablogistanialle.

      Poista
  2. Kun kuulin Kristan poismenosta, ajattelin, etten jaksa enää pitää omaa kirjablogia. Aloitin sen vuoden alussa juuri Kristan innoittamana. Mutta sitten ajattelin, että Krista haluaisi kyllä minun jatkavan. Kuten hän itse kommentoi blogiini aloittaessani: "Puhetta kirjoista ei ole koskaan liikaa." Ikuinen muisto, Krista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, jos juuri Krista innoitti sinua pitämään omaa kirjablogia, niin ilman muuta sinun kannattaa jatkaa sitä! Hän haluaisi sinun jatkavan ja häntä harmittaisi, jos tietäisi, että lopetat. Siis jatketaan me tätä, Kristaa lämmöllä muistaen.

      Poista