torstai 5. tammikuuta 2017

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Anna ja Aapo ovat rakastuneet ja perustaneet perheen. He saavat lapsen ja kaikki on hyvin - kunnes. Alle kolmekymppisenä Annalta löydetään syöpä. Alkaa taistelu sairautta vastaan, kuoleman uhkaa vastaan. Ja lopulta se tulee - kuolema. Aapo jää pienen Elsa-tytön yksinhuoltajaksi ja yksin suruaan kantamaan.

Melko pian läheiset alkavat huomautella, että Elsa tarvitsee äidin. Aapo itse ei ole kiinnostunut mistään vakavasta; joillain sokkotreffeillä hän käy. Hänelle on olemassa vain Anna, jota ei enää ole. Kun Veera tulee mukaan kuvioihin, Aapo ei uskalla antaa itselleen lupaa rakastua ja pakenee. Mutta kuinka käy? Onko mahdollista aloittaa uusi elämä kaiken jälkeen? Onko leskellä lupa tulla vielä onnelliseksi?

Lohduton tarina - ja niin tosi. Lehtola kuvaa esikoisromaanissaan Aapon mielenliikkeitä osuvasti ja oivaltavasti. Surua, vihaa, syyllisyyttä. Kirjan luvut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä; Lehtola osaa sanoa tiivistetysti isoja asioita.

Pakko oli lukea kirja loppuun yhdeltä istumalta ja pakko oli vähän itkeäkin. Tarina vei ainakin tämän lukijan mennessään. Tartuin kirjaan, koska sitä kehuttiin jossain blogissa muistaakseni ihan vähän aikaa sitten - en enää muista, mikä blogi se oli. Mutta turhaan ei tätä kirjaa ole kehuttu. Kevyttä lukemista kaipaavallehan tämä ei toki sovi.

Puhuttelevasti Lehtola kuvaa, kun Aapo lukee parturissa lehteä:

Lehden keskiaukeamalla julkkis kertoo, kuinka rintasyöpä lähensi häntä ja aviomiestä. Rinta lähti, mutta rakkaus kasvoi. Yhdessä he päättivät, että sairaus ei tule heidän väliinsä. Nainen ja mies päättivät taistelemalla voittaa syövän. He sopivat, että nainen paranee taudistaan.
  Kuvassa mies on ottanut naista vyötäisiltä, nainen hymyilee kiitollista hymyä. Hänellä on täydellisen valkeat hampaat. 
  Naistenlehdissä sairaudet yhdistävät ihmisiä. Ne yhdistävät ihmisiä toisiinsa, tunteisiinsa ja jumalaan. Naistenlehdissä sairautta vastaan tehdyt sopimukset pitävät. Ihmiset sopivat, solut tottelevat. 
  Meitä kahta ei syöpä yhdistänyt. Me yritimme sopia, mutta meidän sopimuspapereillamme pyyhittiin lattiaa.
  Minulla ei ole ketään, jota pitää vyötäisiltä.
  Sinun hymyäsi ei enää ole olemassakaan.

Helmet-lukuhaaste 2017:
20. kirjassa on vakavasti sairas henkilö, 30. kirjan nimessä on tunne

Otava 2015, 238 sivua.

P. S. Alajärveläisenä riemastuin, kun kirjassa mainittiin Alajärvi ja Kanavan kevari, "se maantien viereen hylätty motelli" :)

2 kommenttia:

  1. Tämä oli mulle ainakin viime vuonna yksi parhaista kirjoista, aivan uskomaton! Kannattaa lukea myös Laura Saveen Paljain jaloin, joka kertoo tarinan ennen tätä. Save oli alkuperäinen Anna käsitykseni mukaan, vaikka nimet ja henkilöt muuten muuttuneet tähän Lähtelän teokseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi hyvä kirja! Kiitos vinkistä, täytyypä tutustua siihen toiseenkin kirjaan :)

      Poista