sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Eve Hietamies: Puujalkakukka

Paula, Anna, Lumikki ja Julia ovat neljä kämppistä ja ystävystä 1980-luvun Helsingissä. Iältään he ovat kahden- ja kolmenkympin väliltä. Jokaista on elämä kolhinut omalla tavallaan: Paula kantaa traumaa menneistä miessuhteistaan, Anna ja Lumikki ovat yksinhuoltajia ja Julia on maanis-depressiivinen. Jokaisella on omat kipunsa ja heikot kohtansa. Yhdessä he jakavat arkeaan, surujaan ja ilojaan. Välillä otetaan yhteen ja sitten taas sovitaan ja kaikki on hyvin.

Tämä Eve Hietamiehen romaani oli yksi lempikirjoistani 20 vuotta sitten, kun itse olin 20 ja risat. Kun nyt luin sen uudestaan neljäkymppisenä ja monella tavalla jo erilaisena ihmisenä, ymmärsin hyvin, miksi juuri silloin tämä kirja oli niin iso juttu. Hietamies kuvaa nuoruutta niin ehdottomasti ja jopa rajusti, ja kirjan päähenkilö Paula on suuri kapinallinen suhteessaan vähän kaikkeen: miehiin, perheeseen, lasten saamiseen, koko elämään. Hän on lisäksi feministi, mitä en tosin itse ole koskaan ollut.

Aika paljon kirjassa käsitellään myös Julian psyykkistä sairautta, jota kuvataan minusta uskottavan tuntuisesti. Juliasta koko romaani saa nimensäkin, mikä käy ilmi tästä otteesta sivulta 101:

- Mä nyt olen sellainen puujalkakukka, Julia sanoi hetken päästä. 
Mä olin hiljaa. Vilkaisin vaan.
- Rujo kuin puujalka, mutta...
- Kukka sisältä?
- Ei tämä tee musta huonompaa ihmistä kuin muistakaan. Välillä on ihan hyvä käydä ojanpohjalla kokeilemassa ettei tule liian ylpeäksi.

Hietamies osaa kuvata hyvin sekä arkea että naisten ihmissuhteita toistensa ja miesten kanssa. Nautin kirjassa myös siitä, että se oli todellinen aikamatka 80-luvulle, joka alkaa olla jo melko eksoottista aikaa. Siellä täällä 80-luku tuli esiin: oli Dallasia ja Dynastiaa, Jumalan teatteria ja Jouko Turkkaa, markkahintoja ja kirjoituskoneita. Se oli tosi nostalgista.

Hyvää ja todellista kirjassa oli se, että kaikki ongelmat eivät ratkea kirjan lopussakaan - eihän tosielämässäkään kaikki ratkea. Silti elämä on elämää keskeneräisenäkin ja ongelmienkin keskellä voi elää toisaalta ihan hyvääkin arkea. Varsinkin kun on ystäviä ympärillä.

Tälläkin postauksella osallistun ystävyyshaasteeseen.

Helmet-lukuhaaste 2017:
38. Kirjassa mennään naimisiin

Otava 1989, 240 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti