torstai 29. joulukuuta 2016

Heidi Liehu: Café Mandarin

Tämä kirja on omasta hyllystäni ja luin sen nyt ainakin kolmannen, jos ei neljännen kerran. Varsinkin silloin, kun aikoinaan luin sen ensimmäisen ja vielä toisenkin kerran, se kerrassaan hurmasi minut, ja toki siinä oma lumouksensa on vieläkin.

Lisäksi olen luvannut osallistua ystävyyshaasteeseen, jossa luetaan ystävyyteen liittyviä kirjoja 14.2.2017 eli seuraavaan ystävänpäivään asti, ja tämä romaani jos mikä on sopiva avaus siihen. En kylläkään tiedä, saanko kasaan kovinkaan suurta kirjamäärää aiheesta, mutta ainahan voi kokeilla.

Tarinan päähenkilö eli minäkertoja, jonka nimi ei mielestäni käy missään vaiheessa ilmi, on suomalainen 37-vuotias kirjailija, joka asuu Pariisissa. Hän tapaa istua amerikkalais-pariisilaisen kirjailija-toimittajaystävänsä Doriksen kanssa Café Mandarinissa. Kerran heidän siellä istuessaan paikalle ilmestyy myös Doriksen uusi naapuri Leia, joka heti tekee vaikutuksen kirjan päähenkilöön, ja he ystävystyvät.

Leia on säteilevä ja boheemi nainen, jota päähenkilömme ihannoi suuresti. Itseensä hän suhtautuu suomalaiskansalliseen tyyliin vähätellen ja mielestään kalpenee Leian rinnalla. Joka tapauksessa heille muodostuu antoisa ystävyys, jonka aikana syvällisiä keskusteluja käydään niin Café Mandarinissa kuin ravintoloissa ja naisten kotonakin. Elämä on pohdiskelua ja nautiskelua. Kuvioissa mukana on myös päähenkilön kreikkalainen miesystävä Milos, joka on taidekriitikko ja on paennut kreikkalaista perhettään Pariisiin.

Juuri tuo Pariisin, kahviloissa istuskelun, ystävyyden ja kiireettömyyden kuvaus tekee minulle tästä kirjasta niin houkuttelevan. C'est la vie... Nämä ihmiset osaavat nauttia elämästä.

Kirjassa on kaunista kieltä ja joitain kohtia, jotka ovat suorastaan helmiä. Näistä lempikohdistani jaan tähän ainakin tämän:

Doriksen takki harteillaan hän lähti sateeseen hakemaan meille suklaaleivoksia kulman leipomosta. Se teki minuun oudon vaikutuksen: tulkitsen nyt tuon eleen elämänrakkaudeksi tai elämänhimoksi, jota minussa itsessäni ei kaiketi ollut. Tästä hetkestä voi syntyä jotain ihmeellistä - vähintään suklaaleivosten, pauhaavan musiikin ja tarkoituksettoman yhdessäolon verran. Tämä ei ole vain sateinen iltapäivä, jolloin on viisainta paneutua työntekoon, vaan ainutkertainen hetkien sarja, joka voi jäädä tajuntaamme vuosiksi eteenpäin.

Tämä romaani jos mikä on ylistyslaulu ystävyydelle, Pariisille ja kahviloille!

Kustannusosakeyhtiö Sphinx 2002, 198 sivua.

2 kommenttia:

  1. Syksyn Lehti

    Kun joskus paljon aikaa on niin tartupa Heidin filosofiaan: Heidi Liehu: Perhosten valtakunta. Manifesti viimeisestä tulevaisuudesta. Sphinx 1998. 1139 s.

    Ite suorastaan haukoin henkeäni että joku uskaltaa kääntää kivet ja kannot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, onpas siinä kirjassa sivuja! Paljon aikaa tarvittaisiin tosiaan! Ei ole tullut luettua filosofiaa, mutta ainahan voi harkita...

      Poista