torstai 22. joulukuuta 2016

Annamari Marttinen: Törmäys

Istun sekä unessa että valveilla yhä uudelleen autossani ja lähestyn risteystä. Käsillä ovat viimeiset minuutit, sitten sekunnit, kun minulla on täydellinen elämä.

Näillä sanoilla alkaa tämä Annamari Marttisen kahdeksas romaani ja heti nämä ensimmäiset sanat koukuttivat  minut lukemaan, lukemaan ja lukemaan.

Aamu-niminen nainen lähestyy risteystä uudella autollaan ja samalla touhuaa uuden kännykkänsä kanssa. Hän on onnellisena menossa tapaamaan rakastettuaan Jarkkoa ja yrittää saada tätä vielä kiinni.

Samaan aikaan risteystä lähestyvät teini-ikäiset Miro ja Nadja, rakastavaiset hekin. Nadjan polkupyörä on hajonnut ja heillä on kiire, joten Miro on ottanut tyttöystävänsä pyörän tarakalle kyytiin.

Aamu tulee risteykseen eikä näe ketään. Miro ajaa suojatielle ja sitten rysähtää. Siitä onnettomuudesta lähtee liikkeelle tuskaisa uusi vaihe monen ihmisen elämässä. Aamu kamppailee musertavan syyllisyyden kanssa, Miro makaa teho-osastolla pahasti loukkaantuneena ja Nadjan vanhemmat ovat surun murtamia. Moni muukin ihminen heidän lähellään joutuu kärsimään.

Marttinen kuvaa järkyttävän todentuntuisesti kaikkien näiden henkilöiden tunteita, aivan kuin hän olisi itse kokenut nämä tapahtumat jokaisen näkökulmasta. Siksi lukijakin tempautuu mukaan tähän tarinaan niin täysillä. On pakko lukea kirja melkein yhdeltä istumalta loppuun asti. Oli helppo eläytyä itse kunkin asianosaisen tunnekuohuihin, mutta ei tunteilla silti mitenkään mässäillä kirjassa. Tällaisessa tilanteessa tunteet vain ovat dramaattisia, sillehän ei voi mitään.

On hyvä, että tällaisessa kirjassa tapahtumat kerrotaan monen eri henkilön näkökulmasta. Niistä muodostuu yhdessä hieno kokonaisuus, joka laittaa lukijan miettimään tilannetta monelta kantilta. Muutenkin tämä on pysäyttävä ja ajatuksia herättävä kirja.

Muutkin bloggaajat ovat tainneet sanoa samaa, että tämän kirjan lukemisen jälkeen ajamiseen suhtautuu varovaisemmin. Itsekin aloin vähän pelätä liikenteen vaaroja lukiessani...

Sitä mietin, että jos itse olisin ollut Aamu, olisinko halunnut tai varsinkaan uskaltanut ottaa yhteyttä niihin, joiden päälle tai joiden omaisten päälle olisin ajanut kohtalokkain seurauksin. Eikö sitä mieluummin hautautuisi kotiinsa piileskelemään... niin kuin Aamukin kyllä aluksi teki. Mutta kun en ole asiaa itse kokenut, en toki tiedä, ja kyllähän eri ihmiset toimivat samassa tilanteessa eri tavoin. Varmaankin monelle on tärkeää saada pyytää onnettomuuden uhreilta anteeksi.

Itselleni tämä oli ensimmäinen tutustuminen Annamari Marttiseen, mutta ei taatusti jäänyt viimeiseksi. Niin hyvän vaikutuksen tämä kirja teki minuun. Suosittelen.

Tammi 2016, 361 sivua.

12 kommenttia:

  1. Hui, uskallankohan lukea jos kerran lisää ajopelkoja. (; Muutama vuosi sitten ajoin ojaan ja sen jälkeen halusin luopua ajokortistani, mutta niinhän se on, että kun satulasta tippuu, täytyy vain nousta uudelleen ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehkäpä se kirja ei lisää varsinaista ajopelkoa, mutta saa miettimään, kannattaako esim. kännykkää räplätä tai touhuta jotain muuta ajaessaan...

      Poista
  2. Kolarissa olleena voi olla etten halua lukea näin dramaattista kirjaa, varsinkin, kun kolarista jäi lopuksi elämää jonkinlainen pelko. Aina, kun oikealta lähestyy auto, sävähdän välittömästi. Nyt en muista tarkkaan, mutta voi olla etten ole minäkään lukenut koskaan Marttisen kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä varmaan on, että jos on ollut kolarissa, ei tämä kirja ole parasta mahdollista lukemista, niin hyvä kirja kuin se muuten onkin. Mutta ehkä voisi tutustua Marttisen muihin kirjoihin.

      Poista
  3. En ole lukenut tuota kirjaa, mutta olen kuullut siitä paljon hyvää. Kiitos tästä postauksesta. Ihanaa joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä kirja se oli. Ihanaa joulun aikaa sinullekin.

      Poista
  4. Minäkään en ollut ennen Törmäystä muita Annamari Marttinen kirjoja lukenut. Vakuutuin kuitenkin kirjailijan taidoista ja aion tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin itse aion kyllä nyt tutustua Marttisen muihinkin kirjoihin.

      Poista
  5. Uskomaton kirja , piti ahmimalla lukea ja välillä itketti niin ettei mitään tolkkua! Huh ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Uskomaton kirja ja ahmimalla minäkin luin.

      Poista
  6. Tämän lukemisesta on kulunut jo aikaa, mutta edelleen tuo kansi hätkähdyttää... Oli koskettava lukuelämys. Suosittelen myös hänen kirjaansa Vapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja oli ehkä voimakkain lukuelämykseni koskaan! Sen Vapaan olen aikonut myös lukea jossain vaiheessa, kun talvella se jäi kesken - ei siksi ettei olisi kiinnostanut, vaan muista syistä.

      Poista