torstai 10. marraskuuta 2016

Paula Hawkins: Nainen junassa

Rachel matkustaa joka päivä aamuin illoin samalla paikallisjunalla. Melkein joka kerta juna pysähtyy tietyn rikkinäisen opastimen kohdalla, ja Rachelilla on aikaa seurata radan varressa olevan talon asukkaitten elämää. Häntä kiinnostaa nuori kaunis pariskunta, joille hän keksii nimet ja alkaa kuvitella heidän elämäänsä - kuinka täydellisen onnellista se on.

Rachelin oma elämä on kurjaa, hän on pettynyt ja petetty ja pakenee ongelmiaan alkoholiin. Pakkomielle onnellisesta pariskunnasta on hänelle toiveajattelua siitä, miten hyvin joillain voi olla asiat.

Kunnes eräänä päivänä hän näkee junan ikkunasta jotain, mikä muuttaa kaiken. Pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa, ja melko pian heräävät myös rikosepäilyt.

Rachel ei tietenkään malta olla sekaantumatta kuvioihin, vaan hän alkaa tutkia tapausta omin päin. Tapahtumat seuraavat toistaan kiihtyvään tahtiin. Rachel sekoilee ja mokailee, asioita selviää ja toiset asiat menevät pieleen, jännitys tiivistyy uudestaan ja uudestaan, samoin pelko. Kuka lopulta teki ja mitä...? Kuka on vaarallinen ja ketä pitää pelätä...?

Enpä ole aikoihin lukenut tällaista mestariteosta. Alusta loppuun saakka kirja vangitsee lukijan tiukasti otteeseensa eikä päästä irti. Lukemista on vain pakko jatkaa ja jatkaa. Jännitys on aivan huikeaa ja kerronta mukaansatempaavaa. On helppo eläytyä Rachelin, mutta myös muiden henkilöiden elämään - he vaikuttavat tekemisineen, tunteineen ja motiiveineen hyvin todentuntuisilta. Juuri tällaisia ihmisiä voisi oikeasti olla.

Toisaalta taas juoni ei ole mitenkään ennalta-arvattava. Mitä tahansa voi tapahtua seuraavaksi. Käänteet olivat niin arvaamattomia, että itse ainakin yllätyin uudestaan ja uudestaan. Samoin loppuratkaisu oli täysi yllätys, mikä minusta on tärkeää tämän lajityypin kirjoissa. Miksi lukea dekkaria tai muuta vastaavaa kirjaa, jos tietää jo etukäteen, miten kaikki tulee menemään?

Yhtä lukemisen juhlaa, julistaa Rakkaudesta kirjoihin -blogin pitäjä ostamani pokkarin takakannessa, ja siihen voin täysin yhtyä. Tämä oli todellinen lukunautinto. Jos haluat irrotusta arjesta ja marraskuun pimeydestä ja jos jännitys kiehtoo, lue tämä kirja.

Kirja oli niin upea, etten välttämättä haluaisi nähdä siitä tehtyä elokuvaa, koska monesti elokuva on pettymys sellaiselle, joka on pitänyt kirjasta. Mutta ehkä joskus tulee se elokuvakin katsottua...

Otava 2015, lukemassani Seven-pokkarissa 382 sivua. Pokkari vuodelta 2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti