tiistai 22. marraskuuta 2016

Kirjabloggaajan marrasmietteitä

Syksyni on ollut kiireinen, mutta ehkä kiire nyt alkaa hellittää - ainakin ellei uusia kiireitä tule tilalle. Mutta tällä tietoa niitä ei ole näköpiirissä. Niinpä kävin eilen kirjastossa ja innostuin siellä, kuten joku toinenkin bloggaaja juuri sanoi postauksessaan.

Minulla oli mukana oikein lista tämän hetken toivekirjoistani. Kaikkia en tällä kertaa löytänyt, mutta ovathan nuo kuvassa näkyvät viisi kirjaa jo aika hyvä alku. Tuskin maltan odottaa, että pääsen aloittamaan lukemista. Juuri tänään kylläkin tuo marraskuinen harmaus on niin hyydyttänyt, etteivät edes yleensä niin ihanat kirjat ole houkuttaneet. Söin suklaata, mutta sekään ei auttanut. No, eiköhän se lukuvaihdekin sieltä löydy taas...

Ja mikäs sen mukavampaa kuin olla sisällä kirjojen kanssa, kun ulkona on tuo kuvassakin näkyvä pimeys... Syksy on ihanaa aikaa, kun ei ole sellainen tunne, että olisi pakko tehdä jotain muutakin kuin lukea. Saa luvan kanssa käpertyä nojatuoliin kirjoineen päivineen.

Nautinnollisia lukutuokioita siis meille kaikille. Kirjat ovat hyvä kaamoslääke.

torstai 17. marraskuuta 2016

Olin Isisin vanki - Nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet

Farida Khalaf & Andrea C. Hoffman

Vuonna 2014 Farida Khalaf oli 17-vuotias huoleton koulutyttö, joka asui perheineen Irakissa pienessä Kochon jesidikylässä, jota hän muistelee maanpäällisenä paratiisina. Hän oli kuin kuka tahansa teinityttö, joka luki ystäviensä kanssa muotilehtiä, auttoi erästä ystäväänsä matematiikan läksyissä ja äitiä kotitöissä, teki aprikoosihilloa, ajeli vuoristossa veljensä kanssa ja nautti elämästä.

Vähitellen kuitenkin taivaanrantaan alkoi kerääntyä mustia pilviä, kun tv-uutiset alkoivat kertoa, että  milloin missäkin päin Irakia Isisin terroristit olivat valloittaneet kaupunkeja. Aluksi Kochon kylän asukkaat eivät aavistaneet, että vaara uhkaisi heitä mitenkään - mitä Isis olisi tehnyt heidän alueensa syrjäisillä kylillä. Mutta sitten taistelut siirtyivät aina vain lähemmäksi. Farida perheineen kävi huolestuneita keskusteluja poliittisesta tilanteesta ja seurasi tiiviisti uutisia.

Sitten tapahtui se kaikkein pahin, mitä Farida ei ikinä olisi uskonut tapahtuvan muualla kuin televisiossa, jossain kaukana, jollekin muulle, mutta ei hänelle. Isis hyökkäsi heidän kyläänsä, tappoi miehet ja vei naiset ja lapset vangeikseen.

Farida joutui eroon perheenjäsenistään, mutta onneksi läpi kaikkien vaiheiden hän sai pysyä erään ystävänsä kanssa. Heidät vietiin muiden tyttöjen kanssa Syyriaan orjamarkkinoille, josta matka jatkui eteenpäin. Orjuus ei tietenkään ollut mitä tahansa orjuutta, vaan he joutuivat Isis-taistelijoiden seksiorjiksi. Heitä pahoinpideltiin ja raiskattiin toistuvasti kuukausien ajan. He joutuivat käymään uskomattomien kärsimysten läpi.

Mutta lopulta he onnistuivat pakenemaan ja pääsivät vapauteen. Kun pakomatkasta kerrotaan, lukija pidättää hengitystään pelätessään, että heidät saadaan kuitenkin kiinni. Siitä huolimatta, että jo kirjan takakannesta selviää, että Farida pääsee vapauteen. Mutta millaisten vaiheiden kautta se tapahtuu ja onnistuuko hän vielä löytämään perheenjäseniään - se selviää, kun lukee tämän kirjan loppuun asti.

Jesidiyhteisössä raiskatuksi joutunut nainen on leimattu loppuiäkseen, vaikka raiskaus ei olekaan hänen oma syynsä. Mutta Farida ei halunnut jäädä kantamaan syyllisyyttä ja halusi kertoa tarinansa maailmalle, että ihmiset tietäisivät, mitä raakalaisia Isis-terroristit todella ovat.

Farida Khalaf on nyt 19-vuotias ja asuu pakolaisena Saksassa, jossa hän jatkaa keskeytynyttä koulunkäyntiään. Toivon, että jonain päivänä hänen onnistuu toipua traumaattisista kokemuksistaan edes jossain määrin...

Aavistin tosin, mikä meitä odotti, mutta en halunnut lausua sitä ääneen. Televisiosta olin kuullut, että Isis-joukot sieppasivat Sinjarin alueelta tyttöjä vaimoiksi taistelijoilleen. Sekö oli nyt kohtalomme. Ajatus oli niin järkyttävä, etten pystynyt edes viemään sitä loppuun asti. Ei, niin ei saisi käydä. Se oli täysin mahdotonta. Sellaista tapahtui vain televisiossa, ei oikeassa elämässä. Evin ja minä emme mitenkään olleet voineet joutua sellaiseen tilanteeseen...

Minerva Kustannus Oy 2016, 224 sivua.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Helmi Kekkonen: Vieraat

On helteinen kesäpäivä Helsingissä. Senja ja Lauri ovat kutsuneet joitain vieraita illalliselle kotiinsa. Heidän kaunis kotinsa on valmiina ottamaan vieraat vastaan ja pöytä on katettu kahdeksalle. Lauri on vain mennyt ostamaan valkoisia ruusuja Senjan pyynnöstä. Ovikello alkaa soida ja vieraat saapuvat yksi toisensa jälkeen - mutta Lauria ei näy, ei kuulu. Vieraatkin tuovat tullessaan omia riitasointujaan tilanteeseen. Joku ei tule ollenkaan, toiset tulevat kutsumatta.

Tästä alkaa kirjan tarina, jossa kerrotaan henkilö kerrallaan, millaista heidän elämänsä on ollut ja on parhaillaan. Mikä heidät on tuonut tähän ja mitä painolasteja itse kukin kantaa sisällään. Kirja kertoo heidän toiveistaan, unelmistaan, pettymyksistään ja epäonnistumisistaan ennen kaikkea ihmissuhteissa, rakkaudessa ja perheessä. Lopulta tämä sekalainen seurakunta on vieras niin itselleen kuin toisilleenkin. Eli kirjan nimi ei tarkoita pelkästään vieraita, jotka tulevat kyläilemään, vaan jotain paljon enemmän.

Kekkonen kirjoittaa taitavasti ja vangitsevasti. On pakko lukea kirja kerralla loppuun asti. Onneksi kirja ei ollut kovin paksu, koska minulla oli muitakin intressejä kuin lukeminen tällä hetkellä. Koukuttavat kirjat vain tahtovat viedä mennessään. Kertalukemiseksi tämä on hyvä kirja juuri siksi, että sen lukee nopeasti. Ei tarvitse yötä myöten lukea.

Lopulta tämä päivä, jona illallinen on katettu, muuttaa useammankin kirjan henkilön elämän. Kuten kirjan alussa sanotaan. Tarina alkaa. Tarina kesän viimeisestä päivästä. Kaupungista. Heistä. Kuuntele. Huomenna kaikki on jo toisin.

Loppuun lainaus kirjan alkupuolelta:

Anteeksi, Senja mutisee ja kyykistyy, kerää siruja ja palasia ympäriltään, sormet menevät solmuun ja hän tuntee itkun kuristavan, paniikin lähestyvän. Äiti on oikeassa. Lauri oli oikeassa. Mitä hän oli ajatellut? Miksi hän oli kuvitellut olevansa tähän valmis? Illallisia järjestivät onnelliset ihmiset, sellaiset jotka eivät itke ja pudottele laseja, joiden ajatukset ja muistot eivät räjähtele aamusta iltaan. Sellaiset jotka kulkevat keveästi ja katsovat ihmisiä suoraan silmiin. Joiden mies on jumalauta paikalla silloin kun vieraat saapuvat.

Kustannusosakeyhtiö Siltala 2016, 191 sivua.

torstai 10. marraskuuta 2016

Paula Hawkins: Nainen junassa

Rachel matkustaa joka päivä aamuin illoin samalla paikallisjunalla. Melkein joka kerta juna pysähtyy tietyn rikkinäisen opastimen kohdalla, ja Rachelilla on aikaa seurata radan varressa olevan talon asukkaitten elämää. Häntä kiinnostaa nuori kaunis pariskunta, joille hän keksii nimet ja alkaa kuvitella heidän elämäänsä - kuinka täydellisen onnellista se on.

Rachelin oma elämä on kurjaa, hän on pettynyt ja petetty ja pakenee ongelmiaan alkoholiin. Pakkomielle onnellisesta pariskunnasta on hänelle toiveajattelua siitä, miten hyvin joillain voi olla asiat.

Kunnes eräänä päivänä hän näkee junan ikkunasta jotain, mikä muuttaa kaiken. Pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa, ja melko pian heräävät myös rikosepäilyt.

Rachel ei tietenkään malta olla sekaantumatta kuvioihin, vaan hän alkaa tutkia tapausta omin päin. Tapahtumat seuraavat toistaan kiihtyvään tahtiin. Rachel sekoilee ja mokailee, asioita selviää ja toiset asiat menevät pieleen, jännitys tiivistyy uudestaan ja uudestaan, samoin pelko. Kuka lopulta teki ja mitä...? Kuka on vaarallinen ja ketä pitää pelätä...?

Enpä ole aikoihin lukenut tällaista mestariteosta. Alusta loppuun saakka kirja vangitsee lukijan tiukasti otteeseensa eikä päästä irti. Lukemista on vain pakko jatkaa ja jatkaa. Jännitys on aivan huikeaa ja kerronta mukaansatempaavaa. On helppo eläytyä Rachelin, mutta myös muiden henkilöiden elämään - he vaikuttavat tekemisineen, tunteineen ja motiiveineen hyvin todentuntuisilta. Juuri tällaisia ihmisiä voisi oikeasti olla.

Toisaalta taas juoni ei ole mitenkään ennalta-arvattava. Mitä tahansa voi tapahtua seuraavaksi. Käänteet olivat niin arvaamattomia, että itse ainakin yllätyin uudestaan ja uudestaan. Samoin loppuratkaisu oli täysi yllätys, mikä minusta on tärkeää tämän lajityypin kirjoissa. Miksi lukea dekkaria tai muuta vastaavaa kirjaa, jos tietää jo etukäteen, miten kaikki tulee menemään?

Yhtä lukemisen juhlaa, julistaa Rakkaudesta kirjoihin -blogin pitäjä ostamani pokkarin takakannessa, ja siihen voin täysin yhtyä. Tämä oli todellinen lukunautinto. Jos haluat irrotusta arjesta ja marraskuun pimeydestä ja jos jännitys kiehtoo, lue tämä kirja.

Kirja oli niin upea, etten välttämättä haluaisi nähdä siitä tehtyä elokuvaa, koska monesti elokuva on pettymys sellaiselle, joka on pitänyt kirjasta. Mutta ehkä joskus tulee se elokuvakin katsottua...

Otava 2015, lukemassani Seven-pokkarissa 382 sivua. Pokkari vuodelta 2016.