maanantai 6. kesäkuuta 2016

Timo-Tapani Kunttu: Arkista

Olen ennenkin sanonut, että runoja on helpompi lukea kuin analysoida, mutta joskus yritän runoistakin kirjoittaa.

Timo-Tapani Kuntun Arkista on siis runokirja. Tyyliltään hänen runonsa tässä kirjassa lähenevät proosarunoa. Kunttu on pyrkinyt ilmaisuun, jota runouteen tottumattomankin olisi helppo lukea, ja ainakin hänen sanastonsa ja ilmaisunsa ovat arkielämästä otettuja, joten siinä mielessä voidaan puhua helppolukuisuudesta.

Toki joku lukija voi myös vaikealukuisena pitää kirjaa, joka vaatii lukijaltaan todellista syventymistä ja ajattelua. Ovathan runot hyvin monitulkintaisia.

Kerran Syksyn lehtiä -blogissa sanoin jostain runokirjasta, että runoista huomasi niiden olevan miehen kirjoittamia. Samaa voisi sanoa tästä kirjasta. Sanastossa on vektoreita, asfalttia, betonia, alkeishiukkasia ja lisääntymislogiikkaa. Taisipa jossain olla ulostettakin.

Mutta löytyy myös kauneutta, esimerkiksi tässä lainauksessa yhdestä runosta - Aamu aamulta rikkumatonta pintaa, hopean välkkeessä toistuvat taivaan merkit ja pari etäisesti tuttua ilmettä... Mitä toivoisimme? Ihoa iholla pimeässä, levottomia kangastuksia vuokrakasarmin seinillä. Kuka lakaisisi sirpaleet? Laivat eivät tule, mantereet eivät nouse. Emme voi odottaa.

Kuntulla on paljon kekseliästä ja omaperäistä ilmaisua - tässä taas pieni esimerkkilause. Paratiisin puut kumartuvat navakkaan nauruun, tähtipöly temmataan nuokkuvilta toppauksilta.

Kirjasta löytyy sekä muutaman rivin pituisia että koko sivun pituisia runoja. Sivuja kirjassa on sata. Tässä oli muutama oma ajatukseni kirjasta, mutta jos olet runojen ystävä, voit itse tutustua kirjaan, josta löytyy paljon muutakin kuin  nämä valitsemani esimerkit.

ISBN 978-952-330-277-8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti