tiistai 21. kesäkuuta 2016

Melissa Müller: Anne Frank - Päiväkirjan salaiset sivut

Olen lukenut Anne Frankin päiväkirjan nuorena varmaan ainakin pari kertaa ja nyt aikuisena kerran. Näitä muita Annesta kirjoitettuja kirjoja en ollut ennen lukenut - tämän lisäksihän on ainakin yksi Frankien suojelijan Miep Giesin kirjoittama kirja, sekin siis lukematta - vielä.

Kun Annen tarina oli heidän kahden piileskelyvuotensa osalta tuttu, oli todella mielenkiintoista lukea nyt tämä kirja. Vaikka kannessa puhutaan päiväkirjan salaisista sivuista, ei tämä mikään päiväkirja ole. Siellä täällä on lainauksia Annen päiväkirjasta, mutta muuten tämä kirja on elämäkerta. Ja vaikka Anne onkin päähenkilö, kirjassa kerrotaan myös koko Frankin perheestä ja suvustakin.

Kirjoittaja onkin perehtynyt hyvin aiheeseen,  onhan hän historioitsija ja toimittaja ammatiltaan. Hän on haastatellut henkiinjääneitä sukulaisia ja ystäviä, saanut käyttöönsä vanhoja kirjeitä ja muutenkin hänellä on hyvää taustatietoa toisen maailmansodan tapahtumista. Kaikki tämä antaa ihmeen paljon uutta tietoa Anne Frankista ja hänen perheestään, heidän elämästään jo Annen lapsuudesta asti ja jopa siitä, mitä sitten tapahtui, kun heidät lopulta tultiin pidättämään salaisesta siivestä ja vietiin keskitysleirille. Saamme vähän tietoa siitä, millaista Annella oli keskitysleirillä - niin kamalaa kuin siitä onkin tietää.

Lukijalle valotetaan myös arveluja siitä, kuka tai ketkä mahdollisesti kavalsivat Frankit, niin että heidän piilopaikkansa tuli poliisin tietoon ja heitä tultiin pidättämään.

Kirjan lopussa on myös epilogi, jossa kerrotaan, mitä useille kirjassa mainituille henkilöille lopulta tapahtui, kuka kuoli ja mihin eloonjääneet päätyivät. Ja aivan viimeisenä on itsensä Miep Giesin jälkisanat.

Surullista on se, että Anne Frank kuoli keskitysleirillä niin vähän ennen kuin vapautus eli Saksan tappio olisi tullut. Mutta hänen toiveensa toteutui - päiväkirjassaan hän kertoi haluavansa kuuluisaksi kirjailijaksi. Ja hänestä todella tuli kuuluisa henkilö, jonka tarinan miljoonat ihmiset ovat kuulleet tai lukeneet. Päiväkirjansa kautta hän jäi elämään.

Kaikille Anne Frankista, toisesta maailmansodasta tai juutalaisista kiinnostuneille suosittelen tätä kirjaa.

Gummerus 1999, 306 sivua.

4 kommenttia:

  1. Anne Frankia tuli nuorena luettua. Minusta on tullut nyt aikuisena niin herkkä, etten jaksa lukea paljon dramaattisia tosikertomuksia, kun näen helposti painajaisia. Dekkaritkin valitsen siitä laimeimmasta päästä. Jokaisen ihmisen on elämänsä aikana kuitenkin hyvä perehtyä historiallisiin asioihin, niin saa syvempää perspektiiviä elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hyvä tietää omat rajansa, mitä pystyy lukemaan ja mitä ei. Hyvä kun Anne Frankin päiväkirja on kuitenkin tuttu. Keskitysleirijutut ovat kyllä kamalia.

      Poista
  2. Anne Frank on antanut äänen niin monille keskitysleirissä kuolleille lahjakkaille nuorille! Olen ehkä lukenut tämän kirjan joskus, mutta voisin lukea uudelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea se, minusta se oli hyvä kirja ja antoi paljon taustatietoa.

      Poista